tiistai 2. heinäkuuta 2013

Karhuherra Paddington ja 34

Lähtö sen kuin lähenee, ja alkaa hankinnat olemaan pikkuhiljaa kunnossa. Käyntikortit tilattuna Vistaprintiltä, ja Suomen lippu hankittuna. Viisumikin saatiin käsiteltyä, ja bleiseri saapui postissa. Enää tukku tuliaisia hankittavana ja tämä poika on valmis elämään toisella puolen maailmaa.

Moni on varmasti miettinyt, miksi ihmeessä jättää kaikki täällä oleva taakse ja lähteä toiselle puolen maailmaa. Perhe ja ystävät jäävät kaikki tänne, lukiostakin valmistuu vasta vuoden päästä kuin ikätoverit. Aivan mielipuolista - vai onko?

Viisi vuotta taaksepäin...

Oli helteinen päivä, ja viettelimme kesälomaa perheen kesken kesämökillä. Olin vasta kymmenvuotias. Televisiosta tuli Karhuherra Paddingtonin seikkailuja - lempiohjelmani pienenä.  Muistan kuinka haltioissani katsoin ruutua ja karhua, joka laukku olalla matkusti paikasta toiseen.  Sen jälkeen mikään ei ole ollut entisellään.

Tajusin että tuo ruudussa oleva veikeä nallekarhu on loppujen lopuksi sitä mitä haluan olla. Tahdon matkustaa ja nähdä maailmaa, nähdä kulttuurin uudella tavoin, oppia arvostamaan sitä. En halua jämähtää paikalleen, vaan liikkua paikasta toiseen. Samalla oppii toisia kieliä, ja kommunikoimaan kaikkien kanssa. Kulttuurista ja ihonväristä huolimatta. Kokemus, josta olen aina haaveillut.

Silloin kerroin vanhemmilleni että haluan lähteä vaihtoon. Ja nyt olen noin kuukauden päässä haaveeni täyttymisestä. Aivan uskomatonta.

Tulee varmasti olemaan vaikeaa jättää perhe ja kaverit taakse, mutta vihdoin pääsen olemaan oman elämäni Paddington. Eikä sitä kukaan voi viedä minulta.

- Atte


10 kommenttia:

  1. huippu postaus! Just tota mäki haluun!:)

    VastaaPoista
  2. Atte oot iha huippu kirjottamaa, ihana teksti :) ja Tuun kyl seuraamaa siun tätä blogia! Mahtavaa et lähet vaihtoo, hyvä matkaa ja piä kivaa siel!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees kiitos :) Kiva et seuraat ja lupaan pitää kivaa!

      Poista
  3. Oi että! Kirjotat aivan upeesti, tota tekstii vois vaan lukee ja lukee vaikka loputtomii :)! Paljon tsemppii sinne matkalle ja piä hauskaa ! :):)

    VastaaPoista